lauantai 10. heinäkuuta 2021

14 vee

 8.7 tuli taas yksi vuosi lisää. Anna teki hienon ja maistuvan kakun



                                                Maastossa käytiin vähän irrottelemassa


Paarmoja ja muita öttiäisiä on ihan älyttömästi ja tuntuu ettei niihin mikään tehoa. 

Kehittelin oman myrkkyseoksen koska tosiaan kaupan versiot on yhtä tyhjän kanssa. Vettä, mäntysuopaa sekä eukalyptus-sitruuna saunasuojaa pulloon ja sitä suihkimaan. Toimii hetken, paarmat kyllä pyörii vaan eivät laskeudu.

Puremiin toimii hyvin ratamonlehti-helosan seos, paranee ihan silmissä.


keskiviikko 23. kesäkuuta 2021

Maastoesteitä

 Lämmintä on mutta lyhyt treeni on aina paikallaan. Koska kentällä paahteessa ei töiden teko innosta ketään sai Anna idean maastoesteistä. Korkeus ei päätä huimannut mutta innosti kivasti Hewiä kun nostettiin toinen este sentäs 40 senttiin.

Ihme otus toi hevonen, välillä katsellaan heinien heilumistakin kieroon mutta metsätiellä vastaan tulevat ikean potat ja niiden päällä oleva karahka ei aiheuttanut mitään reaktiota.




torstai 10. kesäkuuta 2021

Moro taas

 Oli pikkunen tauko kirjottelussa mutta hengissä ollaan. Talvi meni lumia ihmetellessä ja ratsujuttuja tehden.

Tiet oli niin kapeita että kärryilty ei yhtään mutta ratsain liikuttiin maastossa ja kentällä. Hiihtoratsastustakin tehtiin :)



Toukokuussa osallistuttiin Hewin kanssa ekaan koulukisaan, raviohjelma suoritettiin oikein kahden ratsastajan voimin ja Hewi sai arvonimen ruusukehai. Sijat 1 ja 2 napsahti siis Hewille, itse olin ykkönen ja ystäväni Anna toinen. Nämä oli videokisat eli suoritus tehtiin kotitallilla, videoitiin ja lähetettiin tuomarille.



                                                         Tässä mun suoritus



tässä Annan






perjantai 10. heinäkuuta 2020

Synttäritkin oli

8.s päivä Hewi täytti 13 vee. Toki hevosethan täyttää aina vuoden vaihteessa mutta toi on siis oikea syntymäpäivä.
Päivää juhlistettiin kengityksellä ja vapaapäivällä.


                              Palvelu pelaa, ei tartte ite repiä heinää, joku niittää sitä naaman eteen ;)
                                Oikeestihan siis niitin karsinaan illaksi :D

                         Kesän huppumuotia, näkyvyys ollu vissiin liian hyvä kun on pitäny ihan ite
                           tuunata


Anna kävi ratsastamassa

maanantai 15. kesäkuuta 2020

Ratsuna

                                On ajeltukin mutta laitetaan nyt välillä ratsujuttuja kun kerrankin saatiin
                                 kuvaa. Tallin omistaja sattui olemaan kotosalla ja napsi todistusaineistoa


                                                                   Liikkuvaakin

Ratsatuksen palkaksi käytiin talutuslenkillä, ylitettiin oja jota mä olen pelännyt ja ajatellut ettei ikinä siitä Hewin kanssa yli päästä. Silta jonka molemmilla puolilla on kahden metrin pudotus. Kuten arvata saattaa oja ei ollut Hewin mielestä oikeestaan kovinkaan kummoinen ylitettävä :D




perjantai 5. kesäkuuta 2020

Kesä etenee

Laitumelle on jo siirrytty ja kyllähän Hewi nauttii, on tilaa liikkua ja saa piehtaroida savessa. Mitäpä sitä hevonen muuta kaipais :)

                                                  On se siellä, kuusikosta pilkistää pää


Hockus eli Håkan Wahlman kävi tallilla ja tuuppasin Hewin hänen käsittelyynsä ohjasajoon.
Siitä sai taas mukavasti eväitä omaan työskentelyyn tuossa lajissa